Kesälomat ja tauot on nyt vietetty ja edessä uudet tuulet puhaltavat. Sain ääniä paljon enemmän, kuin itse ikinä uskalsin kuvitellakaan, yhteensä 50! Iso kiitos äänestäjilleni.
Olen ollut mukana kunnan luottamuspaikkojen neuvotteluissa ja opiskellut monia uusia asioita. Nyt alkaakin virallinen lautakuntatyö varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa, johon pyrin ja sinne pääsin. Olen tähän asti vaikuttanut lasten asemaan vanhempainyhdistysten kautta ja nyt joudunkin jättäytymään niistä lautakuntatyön vuoksi, mutta siellä pääsen oikeasti enemmän vaikuttamaan asioihin. Odotan innolla tulevaa kautta ja yhteistyötä yli puoluerajojen.
Tavoitteena tulevaan minulla on saada lisää demarinuoria Lietoon kanssani tekemään tulevaisuuden politiikkaa. Eli sinä alle 32-vuotias, ota rohkeasti yhteyttä minuun, mikäli olet kiinnostunut lähtemään vaikuttamaan asioihin. Tätä hommaa voi ja pitää tehdä oman jaksamisen ja halun mukaan, eikä sido mihinkään, ellet itse niin halua.
Eilen meillä oli perehdytystilaisuus varhaiskasvatus-ja koulutus, sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntien osalta. Oli mukavaa nähdä ketkä omaan joukkoon kuuluvat ja saada lisää tietoa lautakuntatyöstä. Edellisiä päätöksiä olen lukenut useita vuosia ja ollut tietoinen kuntani asioista, eli ihan nollasta ei tarvitse lähteä tätä työtä tekemään. Vielä on edessä monia koulutuksia ja vastaan varmasti tulee monta uutta asiaa. Mielenkiintoinen syksy siis tulossa.
0 kommenttia