Ensimmäinen kokous takana

Tämän viikon keskiviikkona meillä oli ensimmäinen varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan kokous. Kokous oli mielenkiintoinen, sillä mukana oli paljon uusia luottamushenkilöitä. Kokouksen kulku oli luontevaa ja jotkin asiat herättivät myös hyvää keskustelua. Uskon, että tästä tulee todella mielenkiintoinen ja hyvä kausi. Teen tiivistä yhteistyötä myös omien puoluekavereiden kesken ja käymme keskustelua asioista. Lue lisää…

Syksyn kuulumisia-uudet tuulet puhaltavat

Kesälomat ja tauot on nyt vietetty ja edessä uudet tuulet puhaltavat. Sain ääniä paljon enemmän, kuin itse ikinä uskalsin kuvitellakaan, yhteensä 50! Iso kiitos äänestäjilleni. Olen ollut mukana kunnan luottamuspaikkojen neuvotteluissa ja opiskellut monia uusia asioita. Nyt alkaakin virallinen lautakuntatyö varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa, johon pyrin ja sinne pääsin. Olen tähän Lue lisää…

Lapsen koulumatkan järjestäminen

Olen tässä kuunnellut ympäristöä ja myös miettinyt oman lapsen tulevaisuutta koulumatkan suhteen. Kunta on velvollinen järjestämään turvallisen koulukyydin esiopetusikäisille ja 1-2 luokkalaisille, mikäli matka on vaarallinen tai yli kolme kilometriä pitkä. Ja taas 3-10 luokkalaisille, mikäli koulumatka on yli viisi kilometriä. Koulumatkakin saa kestää 2,5 tuntia ja se on aika Lue lisää…

Kunnallinen varhaiskasvatus

Liedossa kunnalliseen varhaiskasvatukseen ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä, mutta paikkoja on liian vähän. Vanhemmat eivät pääse hoitovapailtaan töihin, koska kunnalla ei ole tarjota varhaiskasvatuspaikkaa lapsille. Myös kaikki kerhopaikat ovat täynnä. Tietääkseni kunnalla on tiloja tyhjänä, johon saisi lisää paikkoja varhaiskasvatukselle.  Hoitopaikkaa hakiessa täytyy jännittää saako paikan läheltä, vai toiselta puolelta Lietoa. Esimerkiksi Lue lisää…

Puistot ja kerhotoiminta Liedossa

Kyselyyn tuli runsaasti vastauksia ja kommentteja, kiitos siitä.  Esille nousi muunmuassa puistot Liedossa. Väitteenä oli, että ”Lapsille on paljon ulkoilumahdollisuuksia(esimerkiksi puistoja), tästä oltiin suurimmaksi osaksi osittain eri mieltä. Keskustassa on paljon puistoja lapsille pienillä välimatkoilla ja hyvillä virikkeillä. Puistoja ei ole enää pienemmissä kylissä keskustan ulkopuolella, vaikka lapsiperheitä on muuallakin paljon. Tähän Lue lisää…

Lasten ja nuorten harrastaminen Liedossa

Minua on jo pidempään mietityttänyt mitä lapset ja nuoret tekevät vapaa-ajallaan Liedossa. Liian usein saa lukea facebookin palstoilta kuinka nuoriso on käynyt heittelemässä kananmunia ikkunoihin tai rikkonut jonkin postilaatikon. Jokin aika sitten käytiin polttamassa roskiksia ympäri kuntaa. Nuorten energia pitäisi suunnata johonkin ihan muualle kuin tällaiseen toimintaan. Niin kuin esimerkiksi harrastuksiin. Lue lisää…

Lasten sijoittelu Liedossa

Olemme Yliskulmalla pitäneet aina yhtä ja lapsetkin pääsääntöisesti tuntevat toisensa jo melkein vauvasta asti. Se tuo yhteisöllisyyttä ja juurtuu kunnolla asuinpaikkaansa. Näin olemme tehneet myös 2015-syntyneiden kanssa ja porukka on melkein kokonaan kasassa ja olemme treffanneet vuosien varrella. Nyt keväällä tuli aika hakea esiopetukseen ja olimme jo kartoittaneet hieman, että Lue lisää…

Mielipidekysely koskien Liedon lapsiperheiden palveluita

Tein kyselyn Lietolaisille lapsiperheille kunnan palveluiden kattavuudesta ja toimivuudesta. Kerään tietoja itselleni käyttöön tulevaisuutta ajatellen. Haluan, että Lieto on tulevaisuudessa paras asuinpaikka lapsiperheille. Kyselyn vastausten perusteella saan omien ajatusteni lisäksi myös hieman muiden ajatuksia ja mielipiteitä ja voin ottaa niitä huomioon paremmin.  Kyselyssä on käyty läpi harrastustoimintaa, varhaiskasvatusta, avoimen päiväkodin Lue lisää…