Olin mukana viittomakielten päivän seminaarissa viittomakielten päivänä 12.2.2026 ja seminaari oli todella silmiä avaava viittomakielisten asemasta Suomessa. Seminaarin aiheena oli perusopetuksen tilanne tällä hetkellä koskien viittomakielisiä lapsia.
Kuurojen opetuksen nykytilanne Suomessa
Tutkijatohtori Maija Koivisto kertoi kuurojen opetuksesta. Suomessa ei tällä hetkellä ole ensimmäistäkään kuurojen koulua, vaan oppilaat ovat mukana inkluusiossa tulkin tai videotulkkauksen avulla. Lapsilla ei siis ole mahdollisuutta kommunikoida ystäviensä kanssa omalla äidinkielellään, koska muut lapset kouluissa eivät osaa viittoa. Järjestelyissä vedotaan inkluusioon ja lähikouluperiaatteeseen. CODA-lapsilla, eli kuurojen vanhempien kuulevilla lapsilla ei ole mahdollisuutta saada opetusta omalla äidinkielellään, joka on viittomakieli, koska ovat kuulevia.
Vanhemmilla on heikot mahdollisuudet vaikuttaa oman lapsensa kouluvalintaan, koska se katsottaisiin vasemmistolaisittain koulushoppailuksi. Lapset kuitenkin oppivat parhaiten toisiltaan ja olisi erittäin tärkeää kielen kehityksen kannalta käyttää sitä myös muualla, kuin omassa perhepiirissä. Oma perhe on liian pieni yhteisö kielen kehityksen kannalta.
Keskitetty koulujärjestelmä ja lähikouluperiaatteet estävät perheitä tekemästä lapsensa kannalta parhaita valintoja lapsen koulutien suhteen. Sen sijaan että luotettaisiin vanhempien kykyyn arvioida lapsensa tarpeet, nykyinen järjestelmä pakottaa heidät tekemään ratkaisuja, joissa teoria ja käytäntö eivät kohtaa.
Kokemuksia pohjoismaista: inkluusion epäonnistuminen
Norjalaisen Patrick Kermitin tutkimuksessa viittomakielisten inkluusiosta lähikouluissa Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa kertoo, kuinka huonosti se on sujunut. Tutkimuksessa kerrotaan kuinka vaikeaa kuuroilla lapsilla on kuulevien kanssa toimimisessa päivittäin, eivätkä tunne olevansa osa yhteisöä. Lapset joutuivat teeskentelemään kuulevansa, jotta heitä ei pidettäisi erilaisina, ja he vastasivat kysymyksiin jotain välttämättä ymmärtämättä kysymystä. Kuulovammaiset toimivat, kuin olisivat jotain toisia henkilöitä, eli näyttelivät jatkuvasti. Yksikään tutkimuksen lapsista ei kuitenkaan onnistunut täydellisesti näyttelemisessä, vaan kokivat useita turhautumisen ja pettymyksen tunteita. Pohjoismaiset päiväkodit ja koulut eivät näytä onnistuneen kehittämään ja vakiinnuttamaan inklusiivisia käytäntöjä, joissa kuurot lapset ja nuoret tuodaan yhteen kuulevien ikätovereidensa kanssa.
Ristiriitaiset oikeudet: viittomakieliset vs. maahanmuuttajat
Opetushallituksen sivuilla on kerrottu viittomakielisten opetuksesta hyvin ympäripyöreästi verrattuna esimerkiksi maahanmuuttajien kieltenopetukseen. Viittomakielisten kielenopetuksesta on kirjoitettu näin: ”Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaan viittomakielisten opetuksessa erityisenä tavoitteena on vahvistaa oppilaiden viittomakielistä identiteettiä ja tietoisuutta omasta kulttuuristaan ja viittomakielisestä yhteisöstä. Viittomakieltä käyttävät oppilaat voivat olla kuuroja, huonokuuloisia tai kuulevia. Perusopetuslain mukaan kuulovammaisille tulee tarvittaessa antaa opetusta myös viittomakielellä. Lain perusteluiden mukaan ainakin viittomakieltä ensimmäisenä kielenä oppineille kuuroille opetus tulee antaa viittomakielellä.” (lähde) Äidinkielenään viittomakieltä käyttävillä ei ole vapautta valita saavatko omalla äidinkielellään opetusta.
Maahanmuuttajien kielenopetuksesta opetushallituksen sivuilla on taas kirjoitettu näin: ”Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Monikielisillä henkilöillä voi olla useita äidinkieliä tai ensimmäisiä kieliä. Äidinkieli voidaan määritellä usealla eri tavalla: se voi olla yksilön ensimmäisenä omaksuma kieli tai kieli, jota henkilö osaa parhaiten tai johon hän samaistuu. Äidinkieliä tarvitaan myös oman kulttuurin säilyttämisessä ja siirtämisessä eteenpäin.” (lähde) Maahanmuuttajilla on siis vapaus valita opiskelevatko omaa äidinkieltään.
Nämä oikeudet ovat todella ristiriidassa keskenään. Miksi viittomakielisten tulee ”tarvittaessa” saada opetusta omalla äidinkielellään, mutta maahanmuuttajille se on oikeus? Suomen viittomakieliset ovat kuitenkin oman maamme kansalaisia.
Viittomakielen puuttuminen opetussuunnitelmasta
Väitöstutkija Ulla Sivunen kertoi, että viittomakieli puuttuu kokonaan OKL:n opetussuunnitelmasta ja viittomakielen opetuksen toteutus vaihtelee eri alueilla todella paljon, eikä aina edes toteudu. Yhteisopettajuus, viittovat vertaiset ja tulkit ovat koettu toimiviksi ratkaisuiksi. Koulu saattaa kuitenkin kieltäytyä tarjoamasta tulkkauspalveluja. Millä tavalla kuurot lapset voivat oppia, jos eivät saa opetusta omalla äidinkielellään? Kieli on kaiken oppimisen perusta, jos yhteinen kieli puuttuu, ei voi myöskään oppia.
Hallituksen suunnitelmat ja toivo tulevaisuudesta
Opetusministeri Anders Adlercreutz piti puheen seminaarissa, jossa hän puhui viittomakielisten lasten ja oppilaiden asemasta päiväkodeissa ja kouluissa. Selvityspyyntö viittomakielisten opetuksen vahvistamisesta on lähtöisin viittomakieliseltä yhteisöltä itseltään. Tällä hetkellä on käynnissä sovintoprosessi, jonka tarkoituksena on parantaa kuurojen ja viittomakielisten asemaa yhteiskunnassa. Lisää vastauksia voimme odottaa ensi joulukuussa ja loppuraportin pitäisi olla valmis 2027 vuoden lopussa. Aiheesta lisää täällä.
Käytännön ratkaisut ja niiden puutteet
Suomessa on muutama koulu, joissa on viittomakielisten oppilaiden ryhmiä. Ryhmiin on sijoitettu eri ikäisiä oppilaita, mutta saavat kommunikoida omalla äidinkielellään. Suurin osa kuuroista on integroitu kuulevien luokkiin ja heillä luku- ja kirjoitustaidot saattavat olla hyviä, mutta sosiaaliset taidot taas huonot, joka on ymmärrettävää, sillä on todella hankalaa kommunikoida ilman kieltä.
Yhteenveto ja vaatimus muutoksesta
Seminaari teki näkyväksi sen, kuinka viittomakielisten lasten ja nuorten oikeudet eivät tällä hetkellä toteudu yhdenvertaisesti Suomessa. Viittomakielen asema opetuksessa on edelleen heikko, vaikka kieli on oppimisen perusta ja olennainen osa identiteettiä sekä kulttuurista jatkuvuutta. On rohkaisevaa, että selvitystyö viittomakielisen opetuksen vahvistamiseksi on käynnissä, mutta todellisen muutoksen aikaansaaminen edellyttää konkreettisia päätöksiä, sitoutumista sekä tiedon lisäämistä. Perheille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa lapsensa koulupolkuun. Viittomakielisillä tulee olla oikeus saada opetusta omalla äidinkielellään – ei ”tarvittaessa”, vaan lähtökohtaisesti.